Visu-opiskelija : Tyylihistoriaa elokuvan Stepfordin naiset- kautta.

Stepfordin naiset (2004)

Stepfordin naiset on yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 2004, jonka on ohjannut Frank Oz. Se perustuu Ira Levinin samannimiseen romaaniin, joka on filmattu myös vuonna 1975.

Nicole Kidman esittää elokuvan keskushahmoa, Joannaa, joka yhdessä miehensä Walterin (Matthew Broderick) ja kahden lapsensa kanssa pakenee suurkaupungin professionaalisia paineita idylliseen pikkukaupunkiin. Hyvinhoidetussa, vauraassa Stepfordissa on Joannan mielestä tekeillä jotain hyvin outoa. Kaikki kaupungin naiset näyttävät olevan todellisia talousihmeitä ja arkipäivän eroottisia jumalattaria; vaimoja, jotka hymyssäsuin hoitelevat sekä kotinsa että armaat aviomiehensä tiptop-tyytyväisiksi. Erityisen epäilyttävä on käytökseltään cheerleadermäisen sokerinen Claire Wellington (Glenn Close), jonka ympärille paikkakunnan naisten tervehenkiset ja kovin konservatiiviset riennot keskittyvät. Pian Joannalle alkaa paljastua pikkukaupungin karmea totuus.

Alkuperäinen Stepfordin vaimot syntyi hetkellä, jolloin sukupuolten tasa-arvokysymysten kanssa kamppailtiin aivan eri tavalla kuin nykyään. Forbesin ohjaamasta ja William Goldmanin käsikirjoittamasta elokuvasta muodostui ihailtu kulttiklassikko, joka nostatti kiihtymyksen aaltoja etenkin kotimaassaan Yhdysvalloissa.

Kielessä:

Termi ”Stepford wife” esiintyi usein satiirisena ilmaisuna englannin kielessä Ira Levinin julkaiseman romaanin jälkeen. Ilmaisu viittaa naiseen joka mukautuu sokeasti vanhanaikaiseen rooliin suhteessa aviomieheensä.

Termillä voidaan myös kritisoida naista tai miestä, joka sokeasti tottelee auktoriteettiä, tai sillä voidaan kuvailla henkilöä joka elää robottimaisesti, tai

on sovinnainen. Sanaa ”Stepford” voidaan myös käyttää myös adjektiivina kuvaamaan hyvää työntekijää, idylistä kaupunkia, henkilöä joka nöyristelee ja elää sokeasti vaatimusten mukaisesti, tai näennäisesti täydellistä yhteiskuntaa joka piilottelee pimeää salaisuutta.

Seuraavassa on Amerikan historiaa joka juontaa tyylihistoria-analyysiä.

American Dream (Amerikkalainen unelma):

Ajatus ura-ja talouskehityksestä Amerikassa on voimakas ja syvälle juurtunut osa Amerikkalaista unelmaa. Amerikkalainen unelma oli vuosisadan puolessa välin kaikkein potentiaalisin ja houkuttelevin. Keskiluokka Amerikassa oli kaikkein kadehdituimpia ihmisiä maailmassa, ja usko sosiaaliseen kasvuun eli kulta-aikaansa. 1950 luvun alkupuolella uusi keskiluokkainen yhteiskunta oli syntynyt. Voittoisat sotilaat olivat palanneet kotiin, menneet collegeen, ostaneet kodin lähiöstä, ja löytäneet työpaikan nopeasti laajenevasta yritysmaailmasta.

Samalla alettiin luoda houkuttelevia mainoskampanjoita, joiden tarkoituksena oli kierosti ja laskelmoidusti myydä sodan runtelemalle keskiluokkaisille amerikaisille ja muulle maailmalle ajatusmallia ”Amerikkalaisesta unelmasta”. Naisia, jotka sodan aikana olivat työskennelleet tehtaissa, houkuteltiin mediassa kaunistetuilla kuvilla kotielämästä jäämään nyt kotiin hoitamaan taloutta, aviomiestään ja lapsia. Politiikassa kehuttiin tällaisen naisen panosta amerikkalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin puolesta. Naista joka halusi opiskella tai käydä töissä, mutta jonka ei tarvinnut tehdä sitä rahan vuoksi, pidettiin itsekkäänä, koska hän halusi laittaa omat etunsa perheensä edelle.

Kaiken tarkoituksena oli luoda uutta kestävää ja kuluttavaa yhteiskuntaa, joka nostaisi talouskasvun taas uuteen nousuun.

Pian esikaupunki-yhteiskunnat alkoivat kukoistaa. Esikaupunkiin rakennetut talot rakennettiin nopeasti ja halvalla, jotta ihmisillä olisi varaa ostaa niitä. Presidentti Bill Clintonin kuoltua 1944, monilla nuorilla pareilla ympäri mailmaa oli varaa koti itselleen. Massatuontannolla tuotetuista esikaupunkiasunnot olivat ulkoisesti yhteinäisiä, ja niistä muodostui ”homogeenisiä” lähiöitä. Toisen maailmansodan jälkeisellä vuosisadalla syntyi ”bab boom”, eli vauvabuumi, jossa miljoonat amerikkalaiset alkoivat tuottaa perheitä. Uudet median muodot (erityisesti televisio) mainosti uutta kuluttaja kulttuuria, mikä loi paineita pysyä mukana materialistisessa kehityksessä (kuten autojen ja laitteiden hankinnassa). Uusi media loi myös uuden idylisen perhemallin valkoihoisesta ydinperheestä esikaupungissa, jonka perheenjäsenillä on määritellyt sukupuoliroolit.

Stepfordin naiset- elokuvan tarinassa tulee esiin vuosidan puolenvälin amerikkainen tyylihistoria. Seuraavassa esittelen noin 1950-luvun aikaisia sisustus ja pukeutumistyylejä, sekä sen aikaisia käsityksiä naisen ja miehen rooleista osana amerikkalaista unelmaa.

Värit:

1950-luvulla oli 2 suurta väritrendiä: pastellin sävyt ja Skandinaaviset värit. Pastellinsävyistä erityisen suosittuja olivat pinkki, turkoosi, mintun vihreä, vaaleankeltainen ja sininen. Moderneista Skandinaavisista väreistä suosittuja olivat puhdas, kirkas ja voimakas keltainen, sähkön sininen, oranssi, punainen, musta ja valkoinen.

Snapshot of 1950s modern palette from Sherwin-Williams.

Kankaat:

Muotiin tulivat rohkeat kuosit kuten tähdet, raidat, rastit ja ruudut, sekä pilkut, jotka ilmeistyivät vogueen. Lisäksi avaruuden ja tieteen inspiroimat kuviot planeetoista ja galakseista tulivat muotiin. Niistä yksi kuuluisa ”Bomerangi-kuvio”. Näitä aiheita käytettiin tapeteissa, pöytäliinoissa, verhoissa ja huonekalujen kankaissa. Lisäksi kankaita missä oli hedelmiä ja kukkia, sekä trooppisia aiheita, löytyi kaikkialta. Niitä käytettiin verhoissa, kankaissa ja verhoilussa.

Hedelmä ja kukkakuosit seikkailivat pöytäliinoissa, esiliinoissa ja verhoissa. (Oilcloth from Retro Planet)

Huonekalut:

Huonekalutrendit 1950-luvulla vahteli mukavista verhoilluista perinteisistä huonekaluista Skandinaavisiin vaaleansävyisiin puisiin huonkaluihin. Lisäksi selkeälinjaiset, avaruusaikaiset ja orgaaniset muodot (kuten bomerangi-muotoinen kahvipöytä) olivat suosittuja trendejä. Khromi ja vinyylituolit olivat pareja khromi-jalkaisten pöytien kanssa joissa oli graniitti päällysteet. Ne olivat muodikkaita ja kestäviä.


Khromi-kalusteet

Bomerangi-muotoinen kahvipöytä

Naisten pukeutuminen:

Toisen maailmansodan jälkeen nousi valtaan naisellinen trendi: hansikkaat, helmet, räätälöidyt puvut ja kynähameet. Arkimekoissa oli asennetut bodyt (korsetit) ja alushameet, sekä syvään uurrettu kaula-aukko tai Peter Pan-kaulukset. Paitamekot sekä halter-neck aurinkomekot olivat myös suosittuja.

Hameet olivat kapeat tai hyvin täynnä, ja niiden alla oli alushameet. Villakoira hameet olivat lyhyt villitys. Iltapuvut olivat usein samanpituisia kuin arkimekot, mutta niisä olivat täyteläiset, vaatoavat helmat. Coctail-mekkoja käytettiin alkuillan juhlissa. Lyhyet hihat ja bolero-takit olivat usein tehty sopimaan avokaulaisiin mekkoihin.

Naisten vaatetuksen kuvailu sisälsi vihjeitä että tietynlainen pukeutuminen ja muodikas ulkonäkö auttaisi naista joko miellyttämään heidän aviomiehiään tai auttamaan heitä löytämään aviomiehen. Jopa miehen vaatetuksen kuvailu viittasi siihen että nainen todennäköisesti valitsisi seurata ja kopioida aviomiestensä vaatetusta. Kuitenkin vain naisille oli tietynlaiset odotukset siitä miltä heidän pitäisi näyttää.

1950-luvun vaatetusta. Naiset mekkoja joissa oli kapeä vyötärö ja korkeat korot.

Ranskalaiset sunniittelijat Dior, Chanel ja Givenchy olivat suosittuja ja kopioituja Amerikassa.

Miesten pukeutuminen:

1950-luvulla miesten tyyli perustui konservatismiin. Useimmat miehet pitivät pukuja töissä ja Ivy League (kahdeksan itärannikon vanhaa yliopistoa) tyyliä rennoissa tilaisuuksissa. Puvut olivat tummansinisiä ja tumman ruskeita, sekä solmiot olivat yhtenäisiä ja tummia. Ivy League-tyyli sisälsi neuletakin ja kirjekuorikauluksisen puseron (nykyajan pikeepaita), joita urheilijat käytti tuohon aikaan. Pinkistä tuli myös käytetty väri miesten keskuudessa. Lisäksi suosittuja olivat cowboy-henkiset paidat ja hatut, joista tuli trendiasusteita.